Suvillan puudelit ovat nyt virallisesti Suvillan tiimiläisiä, kun kennelnimi myönnettiin armollisesti kennelliiton toimesta :)

Kyseessä olevat puudelit eivät tietenkään tiedä siitä sen enempää, vaan jatkavat elämäänsä kuten ennenkin nukkuen, riehuen ja kantaen kuraa sisään. Mikäs sen somempaa.

Kennelini on siis omistajansa mukaan lukien siirtymässä vaaka-akselilla suoraan länteen päin, eli uusi kotikaupunkimme 1.5. alkaen on Suomen Turku! Jippii! Agilityasiat sielllä ovat hyvällä mallilla, meidät toivotettiin lämpimästi tervetulleiksi TSAUhun, jota alamme siis edustaa parhaamme mukaan. Olen saanut jo itselleni ryhmäpaikan sekä, mikä minua kovasti ilahduttaa, myös tyhmän taas vedettäväkseni! Uusia haasteita, eikä pelkästään kielimuurin ylittämisessä.... Itä-Länsi saattaa ottaa matsia agilitykentällä jonkusenkin kerran, kun kouluttaja yrittää kovasti selittää jotain tekniikkaa ja toinen ei ymmärrä hölkäsen pöläystä. No, viittomakieli hyvä kieli :D

Kennelin rinsessa, eli Miss Elle-Belle valmistautuu viikon päästä olevaan näyttelydebyyttinsä ottamalla matsia kinosten kanssa säännöllisesti, sekä torkkumalla kauneusunia veikkapojan vieressä valkoisella viltillä. Fiiliksiä laskee ainoastaan se, että kaikesta säätämisestä huolimatta tuntuu haikealta laittaa Elle hoitoon ihanan ja auttavaisen kasvattajansa luo ainakin alkuun, kun muutan Turussa niin kovin pieneen asuntoon. Jatkoa katsomme sitten, kun olen asettunut uuteen kaupunkiin ja saanut elämän suunnilleen pyörimään. Huh, vaikka tiedän Ellen menevän parhaaseen mahdollisen hoitopaikkaan, ja tiedän sillä olevan siellä hirmu hauskaa mamman ja siskon kanssa, silti sen lähtö tuntuu olevan kova paikka.

Mutta uusiin tuuliin, nyt tauko kandin kirjoittamisessa on loppu ja seuravaksi paneudun globaaleihin mahdollisuuksiin ympäristöosaamisen menestyksekkäässä kaupallistamisessa.

Pikainen päivitys blogiin näin säännöllisyyden kunniaksi :) Eli koko lauma on hengissä ja voi mainiosti kaikenlaisista edesottamuksista huolimatta. Elle on hieno, kuin prinsessa konsanaan, Ärrä on omalaatuinen itsensä, eli herrasmes/ärrinpurri ja minä sompailen näiden välissä unohtaen huumorintajun välillä kokonaan. Myönnän, nyt olen skarpannut ja koitan nauraa näiden keksinnöille vaikka hampaat irvessä. Ei pidä unohtaa elämän koomisia puolia (joita vilakoirien kanssa eläessä riittää, huh huh).

Taas on aika koiranomistajan kiristellä hampaitaan, kun kuraa kantautuu sisälle enemmän kuin laki sallii! Eilen lenkillä Elleen tarttui niin paljon hiekkaa, että neiti alkoi itsekinkatsella minua sillä silmällä, että mikä kumma täällä mahan alla painaa! Ei voinut kuin nauraa tyypin hölmistyneelle ilmeelle :D Ja sitten tukin kaikki viemärit pesemällä puudeleita hiekkoineen päivineen kylppärissä KAUAN.

Alkukappaleeseen viitaten ongelmani on ollut mahdoton kiire koulun ja töiden kanssa kevään aikana. Lisäksi stressaan siitä, ettei minulla ole aikaa/mahdollisuutta leikkiä yksittäisen koiran kanssa. Se vaatisi toisen jättämistä yksin siksi aikaa, mutta sitä en halua tehdä, sillä a) en halua jättää toista yksin plus b) en halua ehdoin tahdoin tuhouttaa asuntoa, kun yksin jäänyt alkaa osoittaa mieltään. Varsinkaan nyt, kun he ovat oppineet olemaan kahdestaan yksin niin mainiosti, eikä mitään tuhoja ole tapahtunut ainakaan kuukauteen! Tällä erää itkupotkuraivarit ovat siis mennyttä :) Ellen kasvattajan kanssa ajatuksia vaihdettuani tulin siihen tulokseen, että ei tarvitse olla superkoiranomistaja, vaan voi olla ihan tavallinen ja nautiskella niiden tuottamista iloisista hetkistä :) Fiksua, sen kun vaan nyt muistaisi silläkin hetkellä, kun elämä on sekaisin ja huolet painaa ja tyypit on kiskoneet takit lattialle herkkujen toivossa.

Jaahas, elossaolopäivitys tehty, nyt koulutöihin käsiksi hetken verran!

Ulkona vaan pakkanen laskee, mutta villakoiria pitää silti trimmata! Niinpä otin heti kättelyssä tämän päivän jobiksi Ellen trimmaamisen. Homma alkoi noin tunnin kestäneellä selvittelyllä, koska Elle on aloittanut muodostamaan mukavaa pientä solmutakkua ympäriinsä (=juoksut lähestymässä?), jonka jälkeen pesin, föönäsin ja taas selvittelin peikkotytön. Karvaa olikin taas suoristettuna enemmän kuin laki sallii! Varsinaisen trimmaamisen avuksi kaivoin sähköpostista Tiinan viime kerran jälkeen muokkaamat kuvat ja sanalliset ohjeet. Ja eikun saksimaan!

Nyt otinkin sitten reilummalla kädellä selvästi, esim lantiota kevensin enemmän, samoin lyhensin palloa mahan alta sekä eturinnasta. Tyttönen pieneni kerrasta :). Mutta mutta.... nyt tekee mieli itkeä. Joku asia ei ihan mätsää, ja mieli tekee laittaa ellelle iso villapaita päälle ulkoilun ajaksi, ettei kukaan nää lopputulosta... Sanotaanko näin, että sitten kun Tiina tulee käymään, niin PELASTA, MITÄ PELASTETTAVISSA ON!!!! Näinä itsekritiikin hetkinä sitä vaan miettii, että miksi koskaan valitsinkaan trimmattavan rodun... Mutta sitten yritin ajatella, että vain leikkaamalla oppii. Eli pakko vaan leikata, että joskus tulisi hyvä tulos. Karva on onneksi erittäin uusiutuva luonnnonvara :) Ja uusiutumiseen asti toivotaan pakkasten jatkuvan, jotta villapaita voi pysyä tiukasti päällä!

Uuden vuoden alkajaisiksi oen saanut myös oikein motivaatiopuuskan Ellen koulutuksen suhteen! Tie tottelevaisuusvalioksi- kirja on kovassa käytössä, ja niitä oppeja hiukan soveltaen ollaan opeteltu jo kaikenlaista. Nyt tietysti neuvomista vähän haittaa, kun en voi käyttää ääntä laisinkaan (ääni meni siis flunssan seurauksena maanantaina, eikä ole vieläkään palautunut), mutta sitten funtsin, että eleitähän koira parhaiten lukee. Ja ihme kumma! Kyllä alkaa perusasennotkin niin nätisti luonnistua, kun en ole itse vaan siinä sönköttämässä sitä "sivua" joka väliin :)

Uusi vuosi toi uudet kujeet myös agilityharrastuksen saralla. Opiskelujen ollessa kohtuullisen hyvällä mallilla ja kestäessä enää noin vuoden, rupesin tekemään tiedusteluja palatakseni rakkaan kotiseurani riveihin jo tänä vuonna. Vastausta ei ole vielä kuulunut, joten ei siitä sen enempää, mutta reissuamistahan se vähän lisää teettäisi... Hoh, mutta sen olen valmis satsaamaan sen edestä, että kehityn taas agilityssa ja ennen kaikkea alan taas nauttimaan siitä!!!

No niin, löysinpä sitten viimein tähän blogiini käyvän salasanan :) En oo päässyt kirjoittelemaan ,kun en ole tosiaan päässyt kirjautumaan sisään, mutta jospahan nyt alkaisi tulla tekstiä vähän useammin!

Puudelien kanssa ollaan vietetty viimeajat aia hiljaiseloa, kun lementulon ja agilityesteiden käyttöönsaamisongelmien vuoksi agility on olut tauolla. Lähinnä olemme tokoilleet omaksi huviksi. Lisäksi minä olen vain opiskellut ja harjoitellut trimmausta Ellellä.

Juoksulenkeillä olemme alkaneet käydä noin kolme kertaa viikossa. Rolfy menee ihan hyvin, joskaan ei vedä niin innokkaasti kuin ennen. Elleä olen pitänyt fleksissä, eihän puolivuotiaan kakaran vielä tarvitse vetää. Kunhan tottuu juoksemiseen... Ja hyvin onkin mennyt! Neiti on aina ihan innoissaan lähdössä, kun valjaat otetaan esille. Hyvä niin!

Nyt lenkille, sitten jatkuu matikan opiskelu. *SS*

PS. Elle on aloittanut treenailun kuntopallolla. On näköjään hirmu hauskaa tyttösellä!

Eilen käytiin tikinpoistossa Tikalla. Haava itsessään oli parantunut oikein nätisti, mutta sen alla oli vielä jonkin verran turvotusta. lääkkeeksi määrättiin vaan liikuntaa jaksamisen mukaan, että lihakset pumppaavat nesteitä pois turma-alueelta.

Eläinlääkäärin luolta pois kävellessä menin rantapolkua ja päästin Rolfyn juoksemaan irti. Voi sitä vapauden riemua! Heppu veti semmoiset riemurallit, että ei ole ihan äsken nähty, leikittiin kepin kanssa ja otettiin vähän leikkimielistä tokoilua. Ärrä oli niin innoissaan, kun sai juosta kunnolla, että oli kyllä ihana katsella! Huomaa kylläkin vielä, että kunto ei ole ihan entisellään, riehakkaan leikin jälkeen vatsa meni hiukan sekaisin ja sitten nukuttikin kamalasti koko illan. Sisällä annoin Rolfyn olla ilman kauluriakin, ja Rolfy käyttikin tilanteen heti hyväkseen puhdistamalla itsensä perusteellisesti...paikoista joihin ei oikein ylettynyt tässä parin viikon kaulurijakson aikana...:D Ja vähän jaksoi jo Ellenkin kanssa  leikkiä, mistä neiti tietysti riemastui kamalasti!

Elleltä on nyt lähtenyt kaikki kulmahampaat, ja osa poskihampaistakin jo. Onneksi kulmurit lähtivät ihan itsekseen, ettei tarvinnut viedä eläinlääkärille hampaita repimään. Nukutus on kuitenkin aina rankka kokemus, varsinkin pennulle!

Nyt jatkamme suunnilleen normaalia elämää villiksien kanssa, ja pikkuhiljaa pidennetään lenkkiä Rolfyn kunnon kasvattamiseksi, että päästään sitten treenaamaan agilityä molempien kanssa täyspainoisesti!